Siirry pääsisältöön

Tekstit

VILHO MÄNTTÄRI…MAAKAUPPIAASTA PANKINJOHTAJAKSI

Mänttärin talo ja kauppa ovat ehkä monella vielä muistissa. Tuo pitkä, vaalea puurakennus Turuntien varressa Pyhäjärven kunnantalon ja Osl. Tuen päämyymälän välissä oli rakennettu 1800-luvun lopulla. Omistajana kerrotaan olleen leipuri K. K. Tamminen, mutta Mänttärin taloksi rakennusta alettiin kutsua, kun Ahmoolla maakauppaa vuodesta 1904 pitänyt Vilho Mänttäri avasi v. 1908 kauppaliikkeen Pyhäjärven keskustaan Nyhkälän kylään, tähän Tammisen rakennukseen. Samalla rakennusta laajennettiin poikittaisella jatko-osalla talon Turuntien puoleiseen päätyyn. Vilho Mänttäri oli syntynyt v. 1870 talollisen poikana Sippolan Liikkalassa , Kymenlaaksossa. Jo nuorena hän oli kiinnostunut kauppa-alasta ja kansakoulun jälkeen pääsi myymäläapulaiseksi kotipaikkakunnallaan kauppias A. Bogdanoffille . Sittemmin hän toimi kauppan tehtävissä Kyminlinnassa, Haminassa, Tampereella ja Sääksmäellä, josta hän osti Kusti Ojasen kaupan itselleen ja aloitti itsenäisenä maakauppiaana. Myöhemmin hän jatkoi kau...

NIINISALON KIINTEISTÖ EHOSTUU...

Helsingintiellä sijaitseva entinen Niinisalon kiinteistö on remontin alla. Pertti Toikan ja Markku Ojasen omistama rakennus näyttää saavan ainakin uuden ulkovuorauksen. Niinisalon valjas- ja verhoiluliike oli sukuyritys, jonka toiminta on alkanut jo 1850-luvulla. Lauri Niinisalo jatkoi toimintaa v. 1918 ja Karkkilassa 1930-luvulla valjaiden ja verhoilun lisäksi myyntiin otettiin myös huonekaluja. Aluksi Lauri Niinisalon yritys toimi ns. Peromaan talossa nyk. Kantolankadun varressa, mutta osti sitten Ohlssonin perikunnalta kiinteistön nyk. Helsingintien varrelta v. 1937. Rakennusta laajennettiin kadunvarteen huonekalumyymälällä. ASKO-huonekalujen myynti alkoi Karkkilassa. Asko-huonekalujen myyntiä jatkoi Laurin jälkeen hänen poikansa Timo Niinisalo vuoteen 2009. Timon aikana huonekalujen maalauksen, kokoamisen ja verhoilun lisäksi maalattiin autoja ja verhoiltiin niiden istuimia. Nyt rakennuksessa toimivat käytettyjen tavaroiden myymälä Retro ja Romu sekä Karkkilan Divari, joka myy my...

NIITÄ KARKKILAN VIRTASIA, OSA 2 ... VILJO VIRTANEN

Kuva Kansan Arkisto Viljo Artturi Virtanen oli poliitikko, kaupunginjohtaja ja kansanedustaja, joka oli syntynyt v. 1912 Pyhäjärven Järvenpään kylässä Heikki Oskari ja Amanda Sofia Virtasen suurperheen nuorimmaksi lapseksi. Isä Heikki Virtanen kuoli vuonna 1918 kansalaissodassa, Viljo oli silloin kuusivuotias. Viljon vanhin veli oli Juho Oskari Virtanen , rakennusurakoitsija. Hänestä kerron ehkä seuraavalla kerralla. Viljo Virtanen kasvoi köyhässä perheessä ja joutui lähtemään työelämään jo hyvin nuorena. Hän aloitti työnsä Osl. Tuessa, ensin apupoika ja myöhemmin vastuullisissa myymälätehtävissä. Kansakoulun jälkeen Viljo koulutti itseään työn ohessa Högforsin työväenopistoissa sekä myös Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) osuuskauppakoulussa, jossa koulutettiin osuusliikkeiden henkilökuntaa osuuskaupan eri tehtäviin.  Viljo Virtanen toimi pitkään Otk-laisessa osuuskauppaliikkeessä, ja hänet nimitettiin vuonna 1945 Osuuskauppa Itä-Savon kaupalliseksi johtajaksi Savonlinnaan...

NIITÄ KARKKILAN VIRTASIA, OSA 1 ... RAINER VIRTANEN

Pyhäjärven Haaviston kylässä v. 1920 syntynyt  Kaarlo  Rainer  Virtanen tuli tunnetuksi työstään politiikan parissa, mm.  Karkkilan kauppalanvaltuuston puheenjohtajana.   Suomen Kommunistisen Puolueen SKP:n kansanedustajana Virtanen toimi vuosina 1956-1972.      "Rainerin vanhemmat olivat Kalle ja Iida Virtanen. Kalle oli Kosken tilan Ahola-nimisen torpan poika ja sittemmin muonamiehenä monessa Haaviston talossa. Perhe asui useissa eri paikoissa. Vuonna 1936 Rainerin isä, Kalle Virtanen osti Syrjälän tilan maista Valahuhta-nimisen tontin ja rakensi sinne mökin perheelleen. Lapsia oli Rainerin lisäksi Reino ja Hulda." näin kertoo Virtasista Matti Mäki, tuo Haaviston kylän "kävelevä ensyclopedia". Matin toimittamasta kirjasta " Haaviston kylässä – ihmisiä Meritien varrelta" löytyy tarinoita tuosta  kylästä, missä Rainerkin vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Kansakoulun käytyään ja vartuttuaan  Rainer aloitti työt 16 vuotiaana Högforsin te...

JAAKKO OLI ALLANIN PIKKUVELI

Kuva: 2022©Jukka Laitinen   Riikosen Allanista olenkin aikaisemmin kertonut.  Allan Riikonen (1927-2009) innostui valokuvauksesta jo nuorena poikana  ja perusti valokuvaamon Karkkilaan 1950-luvulla.  Kalle ja Tyyne Riikosen nuorempi poika Jaakko Riikonen (1930-2006) opiskeli ja valitsi itselleen yhteiskunnallisen työuran. Käytyään keskikoulun Karkkilan Yhteiskoulussa Jaakko Riikonen jatkoi lukion Hyvinkäällä, koska Karkkilassa ei silloin vielä ollut mahdollisuutta lukiopiskeluun. Ylioppilaaksi hän kirjoitti v. 1948. Karkkilan ja Hyvinkään väliset viikonlopun koti- ja koulumatkat Jaakko kulki sodan jälkeen kapearaiteisella "Pikkupässillä". Lukion käytyään Jaakko opiskeli Helsingin yliopistossa ja valmistui valtiotieteen maisteriksi v. 1952. Työurallaan Jaakko Riikonen ehti toimia monessa yhteiskunnallisessa tehtävässä. Yliopiston jälkeen työt alkoivat mm. Tullilaitoksessa, Rautatiehallituksessa, Vakuutusyhtiö Kansassa, kunnes hän siirtyi Ammattiyhdistysopistoon kansan...

MARKUN MAALAUS JATKOI HOMMIA…

  Maalausliike Alénin historiasta ja toiminnasta hiljattain julkaistu kirja ei tästä kerro. Simo Merinen kertoo kirjassaan maalausliikkeen synnystä, laajentumisesta ja toiminnan päättymisestä yrityksen  konkurssiin vuonna 1974. Markulla oli nyt ohjakset, kun uusi maalausliike aloitti toiminnan toukokuussa v. 1974. Kaupparekisteriin merkityn Markun Maalaus Oy:n osakkeista 80 prosenttia oli konkurssiin menneen yrityksen toisen omistajan Eero Alénin pojan, Markku Alénin nimissä. Yrityksen kotipaikkana oli Helsinki ja muina osakkaina Ilkka Koivu ja Reijo Vathén, molemmat entisen Veljekset Alénin työntekijöitä. Yhtiö toimitusjohtajana oli Ilkka Koivu. Markun Maalaus Oy jatkoi loppuun kesken jääneitä urakoita ja oli toimin-nassa muutaman vuoden. Markku Alénin me tunnemme ehkä kaikki. Simo Merinen kertoo kirjassaan, että Markku oli mukana maalausliikkeen toiminnassa jo 1960-luvun loppuvuosina, lähinnä tekemässä tarjouslaskentaa ja kuljetustehtäviä. Markun Maalaus Oy:n osalt...

MAALARI MAALASI TALOJA...

Karkkilassa homman aloitti Maalausliike veljekset Alén vuonna 1954. Harry ja Eero Alén perustivat yrityksen, keräsivät töihin tutun maalariporukan ja aloittivat ensimmäisinä töinään Pohjola-talon ja sen aluetta kiertävän puuaidan maalauksella. Alussa suurimpia urakoita olivat Karkkilan kirkon ulko- ja sisämaalaus, pappilan ja Pohjanpirtin remontit. Högforsin tehdas antoi veljeksille isona urakkana tehtaan työläisasuntojen ulkoremontit Fagerkullassa, Haukkamäessä ja Vanhassakylässä, ... kaikkiaan noin 100 rakennusta - asuintaloja, ulkorakennuksia, liitereitä ja ulkohuuseja korjattiin ja maalattiin punamultamaalilla. Kuva: Allan Riikonen, ©  Karkkilan Ruukkimuseo Senkka/KRM Maalausliike Alén aloitti toimintansa entisessä kaupparakennuksessa Värjärinkatu 16:ssa . Tämä asuinrakennus on ilmeisesi rakennettu 1920-1930 -luvulla, mutta kauppias Aarne Järvinen teetti rakennustapaselostuksen ja rakennuspiirustukset hyvinkääläisellä rakennusmestari Heikki Siikosella. Rakennuslupa myönnettiin ...