Kuvat Universal Pictures Kävin katsomassa Kino Laikassa uuden Odyssey -elokuvan, joka kertoo Homeroksen yli 2 500 vuotta vanhaan eepokseen perustuvan tarinan Odysseuksesta.Tämä Christopher Nolanin ohjaama The Odyssey on myyttinen toimintaelokuva. Tarina alkaa Troijan sodasta , jossa kreikkalaiset voittavat kuuluisan Troijan puuhevosen avulla. Varsinainen kertomus käynnistyy kuitenkin sodan jälkeen, kun Odysseus lähtee kotimatkalle Ithakan saarelle. Matkasta, jonka piti kestää vain lyhyen aikaa, muodostuu jumalten oikkujen vuoksi peräti 20 vuotta kestävä koettelemusten sarja. Kotiinpaluu lopulta onnustui, mutta matkan varrella Odysseus kohtaa muun muassa yksisilmäisen kykloopin, viettelevät seireenit, meren vaarat ja manalan, jossa hän etsii vainajilta neuvoja jatkaakseen matkaansa. Nymfi Kalypso varustaa hänet lopullisesti kotimatkalle. Elokuva kestää kolme tuntia. Omasta mielestäni se oli paikoin turhan pitkä ja eteni hitaasti. Toisaalta taistelukohtaukset ja mone...
Kuva Karkilan Työväen Näyttämö/Antti Lehtonen Kävin katsomassa kesäteatterissa Karkkilan Työväen Näyttämön ensi-illan, jossa esitettiin William Shakespearen klassikko Romeo ja Julia . Sateen uhka leijui silloin ilmassa, mutta pahimmalta vältyttiin, ja Tehdasnäyttämön katsomo täyttyi ilahduttavan runsaslukuisesta yleisöstä. Harva näytelmä on koskettanut ihmisiä yhtä syvästi kuin Romeo ja Julia. Yli 400 vuotta sitten kirjoitettu tarina rakkaudesta, vihasta ja sovinnosta puhuttelee edelleen kaikkialla maailmassa. Se kertoo kahdesta nuoresta, Romeosta ja Juliasta, jotka rakastuvat toisiinsa, vaikka heidän sukunsa ovat verivihollisia. Tarinassa salainen rakkaus, väärinkäsitykset ja kohtalon oikut johtavat traagiseen loppuun: nuoret menettävät henkensä, mutta heidän kuolemansa saa suvut viimein tekemään sovinnon. Esitys jäi mieleeni ja herätti ajatuksiani. Erityisesti jäin pohtimaan paria asiaa. Kuva Jukka Laitinen Ensimmäinen liittyi näytelmän aloitukseen. Olin tullut katsomaan klassis...