Romeo ja Julia – vuosisatojen rakkaustarina on nyt nähty

Kuva Karkilan Työväen Näyttämö/Antti Lehtonen

Kävin katsomassa kesäteatterissa Karkkilan Työväen Näyttämön ensi-illan, jossa esitettiin William Shakespearen klassikko Romeo ja Julia. Sateen uhka leijui silloin ilmassa, mutta pahimmalta vältyttiin, ja Tehdasnäyttämön katsomo täyttyi ilahduttavan runsaslukuisesta yleisöstä.

Harva näytelmä on koskettanut ihmisiä yhtä syvästi kuin Romeo ja Julia. Yli 400 vuotta sitten kirjoitettu tarina rakkaudesta, vihasta ja sovinnosta puhuttelee edelleen kaikkialla maailmassa. Se kertoo kahdesta nuoresta, Romeosta ja Juliasta, jotka rakastuvat toisiinsa, vaikka heidän sukunsa ovat verivihollisia. Tarinassa salainen rakkaus, väärinkäsitykset ja kohtalon oikut johtavat traagiseen loppuun: nuoret menettävät henkensä, mutta heidän kuolemansa saa suvut viimein tekemään sovinnon.

Esitys jäi mieleeni ja herätti ajatuksiani. Erityisesti jäin pohtimaan paria asiaa.

Kuva Jukka Laitinen

Ensimmäinen liittyi näytelmän aloitukseen. Olin tullut katsomaan klassista nuorten rakkaustarinaa, mutta esitys käynnistyi näyttämökuvalla, jossa maassa makasi kuolleita – ilmeisesti sukujen välisissä yhteenotoissa surmattuja ihmisiä. Ratkaisu loi heti synkän tunnelman, mutta samalla heräsi kysymys, olisiko tarina vetänyt katsojan vielä vahvemmin mukaansa, jos lähtökohtana olisi ollut nuorten rakkauden syttyminen eikä vain vihan, väkivallan ja kuoleman läsnäolo.

Toinen pohdinnan aihe oli lavastus. Näyttämöä hallitsivat erilaiset rakennelmat, romu, autonraato sekä muutamat tapahtuman kontekstiin oudoilta tuntuvat lavaste-elementit. Viinapullot ja muu rekvisiitta korostivat karua ja levotonta ilmettä. Kokonaisuus ei rakentanut sellaista tunnelmaa, joka olisi houkutellut eläytymään yli kaksituntiseen rakkaustarinaan, vaan vei minut katsojana helposti pois tarinan maailmasta. Mieleeni heräsikin kysymys, oliko ohjauksen tarkoituksena modernisoida Shakespearea radikaalisti. Omasta näkökulmastani ratkaisu ei tukenut tarinan ydintä.

Kuva Jukka Laitinen

Vasta arvosteluni julkaisemisen jälkeen olen saanut näyttämön sisäpiiristä ja muutamien katsojien kommenteista kuulla, että ohjaajan tarkoituksena olisi ollut sijoittaa tapahtumat post-apokalyptiseen maailmaan – suuren katastrofin jälkeiseen aikaan, jossa ihmiset elävät raunioiden keskellä. Tätä lähtökohtaa ei kuitenkaan ollut avattu ainakaan siinä markkinointimateri-aalissa, käsiohjelmassa tai esittelytekstissä, johon itse tutustuin. Minulle näyttämökuvasta ei välittänyt post-apokalyptista maailmaa, vaan lavastus jäi irralliseksi suhteessa tarinaan.

Mainonnassa, käsiohjelman kannessa ja esittelytekstissä kerrotaan esityksen perustuvan Markku Pölösen käännökseen ja sovitukseen William Shakespearen näytelmästä. Missään ei kuitenkaan käsittääkseni kerrota, että kyseessä olisi post-apokalyptinen näyttämötulkinta. Sellaista sovitusta en ole kuullut enkä nähnyt Pölöseltä olevankaan. Siksi jäin pohtimaan, olisiko katsojia ollut syytä informoida tästä ohjaajan taiteellisesta lähtökohdasta jo ennen lipunostoa tai viimeistään käsiohjelmassa.

Kuva Karkilan Työväen Näyttämö/Antti Lehtonen

Monelle katsojalle Romeo ja Julia merkitsee ennen kaikkea Veronaan sijoittuvaa klassista rakkaustarinaa. Kun markkinoinnissa kerrotaan Tehdasnäyttämön muuttuvan jälleen Veronaksi, syntyy helposti odotus, joka poikkeaa olennaisesti siitä näyttämömaailmasta, jonka katsoja lopulta kohtaa. Juuri tämä ristiriita oli yksi keskeisistä syistä siihen, miksi lavastus herätti minussa kysymyksiä.

Ymmärrän hyvin, ettei kesäteatterin näyttämöä voi muuttaa keskiaikaiseksi Veronaksi tai tuoda täydellisesti esiin 1500–1600 -lukujen tunnelmaa. Silti jäin kaipaamaan sitä ikonista näkymää – Julian parveketta kivirakennusten ympäröimässä Veronassa. Ehkä ohjaaja onkin halunnut jättää enemmän katsojan mielikuvituksen varaan, eikä kaikkea ole ollut tarkoitus esittää realistisesti. 

Ymmärrän toki, että lukuisia kertoja nähtyjen esityksien kertaaminen ei ole ohjaajalle tärkeä motiivi näytelmäntyön ohjaamisessa eikä teatteritaiteen tekemisessä. Toisaalta toisella puolella on katsojat, joilla on omia odotuksia ja ehkä halua maksaa myös viihteestä eikä vain teatteritaiteesta.

Esitystä markkinoitiin musikaalina. Musiikin kerrottiin pohjautuvan pohjoismaisiin ja slaavilaisiin kansansävelmiin, jotka oli sovitettu uudelleen tätä teosta varten. 

Kävin katsomassa tämän näytöksen ensi-illan lisäksi vielä kaksi muutakin kertaa, ymmärtääkseni ja vahvistaakseni omia ajatuksiani. 

Kylläpä oli tapahtunut muutosta ja kehitystä esityksessä jo kolmannessa näytöskerrassa – esitys löysi rytminsä, näyttämö täyttyi energiasta ja esiintyjät pääsivät näyttämään osaamisensa. Kokonaisuus lunasti sille asetetut odotukset musikaalina. Paikallinen nelihenkinen orkesteri osasi tehtävänsä!

Kuva Karkilan Työväen Näyttämö/Antti Lehtonen

Romeo ja Julia ei ole vain vanha rakkaustarina. Se kertoo rohkeudesta rakastaa, vaikeudesta ymmärtää toisiamme ja siitä, kuinka sovinto on lopulta tärkeämpää kuin vastakkainasettelu. Juuri siksi se puhuttelee myös nykypäivänä. Monet nuoret tasapainoilevat edelleen omien tunteidensa, perheen odotusten ja ympäristön paineiden keskellä. Näytelmä muistuttaa myös siitä, kuinka helposti viha ja vastakkainasettelu voivat kasvaa, jos ihmiset lakkaavat kuuntelemasta toisiaan.

Tarina on inspiroinut lukuisia näyttämö- ja elokuvasovituksia. Tunnetuin niistä on vuonna 1961 ensi-iltansa saanut West Side Story, jossa tapahtumat siirtyvät 1950-luvun New Yorkiin kilpailevien nuorisojengien keskelle. Tony ja Maria ovat Romeon ja Julian modernit vastineet, ja Leonard Bernsteinin säveltämä musiikki teki teoksesta yhden kaikkien aikojen tunnetuimmista musikaaleista.

Arvosteluni lopuksi haluan nostaa esiin esityksen kiistattoman vahvuuden – näyttelijätyön. Karkkilan Työväen Näyttämön näyttelijät tekivät hienon ja sitoutuneen kokonaisuuden. Useiden kuukausien harjoittelu tekstin, musiikin, laulujen ja näyttämötyöskentelyn parissa näkyi varmana tekemisenä ja kantoi läpi koko esityksen.

Kuva Karkilan Työväen Näyttämö/Antti Lehtonen

Erityisen vaikutuksen teki Romeota esittänyt Taavi Lehtonen, jonka monipuolinen, energinen ja luonteva roolityö kannatteli esitystä vakuuttavasti. Myös Meri-Anna Misukka rouva Capuletina sekä Kalle Kotilainen Mercutiona loistivat vahvoilla ja eläytyvillä roolisuorituksillaan.

Kiitokset koko työryhmälle onnistuneesta esityksestä. Vaikka esitys herättääkin myös kriittisiä ajatuksia, juuri keskustelua synnyttävät teatterielämykset jäävät usein parhaiten mieleen.

Kuva Jukka Laitinen

Romeo ja Julia on rohkea ja kunnianhimoinen valinta Karkkilan kesäteatterin ohjelmistoon. Se oli esitys, joka herättää tunteita ja ajatuksia – ja juuri siksi se kannatti käydä katsomassa!

Jukka Laitinen